MARSEILLE, TOULON // INTERRAIL


6 tuntia ja 26 minuuttia Marseillessa riitti siihen, että rakastuin kaupunkiin täysin ! pienet itsetehdyillä lipuilla koristellut kujat, vilkkaat ruokatorit ja ei turisteja missään- jep I was in love. Olisin hyvinkin voinut viettää Marseillessa enemmänkin aikaa, mutta oltiin suunniteltu se vain välistopiksi ennen Toulonia. Kuudessakin tunnissa ehti hyvin nähdä kaupunkia ja syödä yhen reissun parhaimmista aamupaloista.

iltapala Pariisissa vs. aamupala Marseillessa

tosiaan meijän ruokatottumukset vaihteli laidasta laitaan. välillä kaupan halvinta pullamössöleipää halvimmilla lisukkeilla ja välillä taas just leivottua leipää tuoreiden hedelmien kanssa.



16:04 junalla päräytettiin Touloniin, josta tarkotus oli edetä bussilla pienempään kylään, jonka nimeä en enää muista. matkassa vaan oli pikkumutka kun ei oltu katottu bussiaikatauluja eikä linja-autoaseman osotetta valmiiksi. alko siis aina yhtä ihana wifin metsästys. 
muutaman tunnin kuluttua meillä oli ruokaa, osote, hotellivaraus ja jonkinlainen käsitys siitä mihin bussiin piti hypätä. seistyämme varmaan puoltoista tuntia asemalla epätoivosina kysyen jokaselta ei-englantia-puhuvalta bussikuskilta meneekö hänen bussi meidän kylään alko jo vähän kiehumaan. jossain vaiheessa löyty joku englantia puhuva, joka näytti meille oikeat aikataulut ja sieltä ei löytynyt bussia enää samalle päivälle.

muistaakseni mä taisin silloin itkeä ja vietettiin varmaan vielä tunti asemalla epätoivossa :D. ärsytti niin paljon ! oltiin varattu vielä vähän kalliimpi ja totisesti budjetin ylittävä hotelli ja nyt oli vaihtoehtona varata toinen Toulonista taas kalliiseen hintaan tai nukkua ulkona... 
varattiin toinen hotelli Toulonista ja hetken pähkäilyn jälkeen lähettiin asemalta ihan hyvillä mielin. reissussa ei tosiaankaan asiat menny aina niinku piti, mut kuinka kornilta tää kuulostaakaan: selvittiin niistä yhessä.

Loppujen lopuks vietettiin ihan mukava ilta satamassa kävellen ja seuraava aamu vietettiin rannalla. entiedä johtuko se ärsytyyntymisestä vai väsymyksestä, mutta Toulonista kameraan tallentui tasan noi kolme ylempää kuvaa.


next stop: Cannes

x roosa

6 comments:

  1. Oi näyttää ja kuulostaa niin ihanalta paikalta! :) Huippua lukea näitä matkakertomuksia <3

    Picture Me

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo Marseille todellakin oli ihana ja Toulonki ihan jeees, mut ei mitenkää erikoinen :--D
      Jeeess huippukiva kuulla!

      Delete
  2. wautsi todella upeita kuvia jälleen kerran ♥ :3!

    ReplyDelete
  3. Nää kuvat, en kestä <3 Kuulostaa muuten ihan meijän reissulta Puolassa! Hermoja kiristi aina vähän väliä kun englantia ei puhuttu ja mistään ei ymmärretty :D Ja Puolassa sai odottaa aina niin paljon että erotti kyllä että oltiin suomalaisia, haha.

    http://sanninenblog.blogspot.fi/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiiitooos! <3 toi on kyl niin ärsyttävintä jos ei kukaan puhu englantia ja oikeesti tarvis sitä apua johonkin. Sit näyttää paikan nimeä paperilta ja epätoivosena piirtää jo melkeen bussia siihen ja kaikki vaan kohauttelee olkapäitä:D

      Delete

FEEL FREE TO ASK OR SAY ANYTHING

roosamaria.hannula@gmail.com

Canon eos 700D
samyang 8mm fish eye
canon 75-300mm
canon 50mm 1:1.8